Pizza ilman hiivaa vehnäjuurella kohotettuna





Pizza ilman hiivaa



Pelkällä juurella kohotettu pizza on yksi perheeni lemppareista, meillä pidetään ohut pohjaisesta pizzasta jossa täytettä on niukasti. Jokainen saa oman pizzan, kun täytteet saa itse valita ja osallistua leipomiseen maistuu ruoka lapsista paremmalta. Yhdessä tekeminen ja puuhastelu on mukavaa yhteistä aikaa.

Päälle laitamme paiston jälkeen monesti rucolaa ja serranonkinkkua.
 Juurella kohotetussa pohjassa on rapeat  ja maistuvat reunat.
Tomaattikastikkeeseen ja täytteiden laatuun kannattaa myös hiukan panostaa, sen kyllä huomaat mausta.


                          


Pizzapohjat voi leipoa edellisenä iltana jääkaappiin,seuraavana päivänä valmiiksi kohonneet pohjat ovat suoraan käyttövalmiina. Jos haluat pohjat tehdä tällä tyylillä tee ohjeen mukaan, pyöritä taikinapallot esimerkiksi kevyesti öljytylle leivinpaperille ja laita peitettynä koko pelti jääkaappiin odottamaan leipomista.
Tällä kertaa leivoin nämä samana päivänä.

Taikinasta tulee 10kpl melko pieniä pizzoja. Tämän kokoisia on helpompaa käsitellä ja ainakin meillä riittää yksi pizza/henkilö. Voit tehdä myös isompia, paksumpia tai vaikka pienempiä. Huomioi tämä paistossa.

Pohjataikinaohje 
400g aktiivista vehnäjuurta
320g vettä 
500g vehnäjauhoja
10g suolaa

Mittaa suolaa lukuunottamatta ainekset yleiskoneen kulhoon. Sekoita hitaalla nopeudella noin 11min. Lisää suola ja anna koneen vaivata hiukan nopeammalla teholla vielä noin 3min, lisää nopeutta ja            vaivaa vielä noin 2min. Taikina on valmista kun se irtoaa yleiskoneen reunoissa..


         

 Laita taikinakevyesti öljyttyyn muoviastiaan ja anna levätä  noin tunti.Kääntele taikina ja anna levätä vielä toinen tunti.

Jaa taikina 120g paloiksi, pyöritä palloiksi ja jätä jauhotetulle alustalle peitettynä kohoamaan.
Taikina on aika löysää mutta pitää muotonsa kun sitä muotoilee.





Tässä välissä voi tehdä tomaattikastikkeen ja valmistella muut täytteet.

Tomaattikastike:

loraus oliiviöljyä
Pieni sipuli pieneksi pilkottuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 prk Tomaattimurskaa (laadukas kuten Polpa mutti, jos käytät edullista lisää sokeria n.1tl)
Vajaa tl suolaa
Mustapippuria myllystä
Basilikaa, oreganoa

Kuumenna öljy, kuullota sipulia pari minuuttia.
Lisää valkosipuli ja jatka paistamista
Lisää tomaattimurska, suola ja pippuri.
Kuivatut yrtit voit lisätä tässä vaiheessa. Tuoreita käytettäessä vasta hauduttamista lopuksi.
Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä ainakin 20min.

Muotoile taikina littanaksi ja siirrä pellille.
Katso lyhyt video tästä https://youtu.be/NyEbBtnYVyo

Laita ohut kerros kastiketta ja mieleisesi täytteet pohjalle, varo laittamasta liikaa täytetä ettei pohja jää raa-aksi.

Paista 230˚c noin 10-15min



Lisää kuvia löytyy instassa @baker_rednakit






Kommentit

Suositut tekstit