Naanleipää ilman hiivaa juureen leivottuna







Tämä versio on hiivalla kohotettua happamamman makuinen, hapoka maku tulee vehnäjuurestaresta ja on ihan luonnollista. Pelkälleen syödessä koehenkilöt huikan vierastivat makua mutta ruoan kanssa meni jo todella nopeasti leipä kaupaksi. Lopulta kun makuun tottui tuli naanleipää syötyä pelkälleenkin lähes kilpaa.

Intialaiseen ruokaan ja ruokailuun kuuluu vahvasti leipä. Ilman tätä elementtiä tuntuu että ruoasta puuttuu jotain tärkeää.. Mielessä pyöri pitkään miten saisin tehtyä mahdollisimman saman kaltaista kuin ravintolassa se ihanan pehmeä, hiukan happaman makuinen Naanleipä.
Minulla ei ole tandoor-uunia jonka seinään heittää taikinaa josta se sitten  valuu alaspäin ja saa näin pisaraa muistuttava muotonsa. Tämä on siis oma versioni tästä herkusta. 

Muutaman kokeilun jälkeen totesin että valurautapannulla paistamalla tulos on paras mitä kotikonstein voi saada. Uunissa naanleivästä tuli kyllä hyvää koostumukseltaan mutta ulkonäöltään muistutti enemmän ihan tavallista leipää. 

Niin keskittyneesti näitä paistelin etten huomannut koko huoneistossa leijuvaa sankkaa käryä kunnes sain palovaroittimet huutamaan. Asunnon tuulettelun lomassa totesin järkeväksi käyttää seuraavalla kerralla kirkastettua voita. Kirkastettu voi eli Ghee ei käryä niin pahasti,näin säästyttiin palovaroittimen piippaukselta ja tuuletukselta seuraavalla kerralla. Hyvä vaihtoehto on myös paistaa leivät ulkona grilissä.

Tästä on myös hiivalla kehitelty versio, sen löydät tästä:
https://bakeranu.blogspot.com/2018/06/naanleipaa-rakkaudesta-intialaiseen.html#more

Taikina tehdään edellisenä päivänä jääkaappiin suojattuna lepäämään. Seuraavana päivänä taikina on valmista.  Uskoisin onnistuvan myös samana päivänä. Jätä tällöin taikina lepäämään huoneenlämpöön noin 3-4h ajaksi peitettynä kohoamaan.

Ohjeesta tulee noin 8-9 leipää.

Tarvitset:
100g  Jogurttia, minulla oli 10% turkkilaista 
200g Vettä
3g Sokeria
4g Suolaa
450g Vehnäjauhoja
2g Leivinjauhetta
180g aktiivista vehnäjuurta
N.75g Voisullaa/gheetä (kirkastettua voita) leipien voiteluun

Laita kaikki aineet yleiskoneen kulhoon ja sekoita noin 4min. Tässä taikinassa ei tarvitse olla vahvaa  sitkoa. 
Anna taikinan levätä kevyesti öljytyssä astiassa yön yli jääkaapissa .

Kumoa kohonnut taikina pöydälle ja jaa se 7 osaan. Yksi pala painaa noin 110g.
Pyörittele kevyesti palloiksi. Anna levätä hetki.


Kuumenna valurauta pannu kuumaksi, minulla on tehokas induktioliesi ja tällä keskilämpö oli paras. Liian kuumalla pannulla taikina palaa ja on raakaa sisältä. Kylmällä pannulla paistaminen kestää kauan ja lopputulos ei ole hyvän näköinen.


         

Painele yksi pala kerrallaan litteäksi ja venytä pisaran malliseksi. Yritä saada muotoiltua niin että reunat eivät jää keskustaa paljon paksummiksi.


           


Sivele pinta voilla.
Laita paistumaan ensin voideltu puoli, sivele paiston aikana myös toinen puoli voilla. 
Kurkkaa paistopintaa lastalla ja käännä leipä kun pinnassa on selkeästi poistuneita kohtia.
Paista myös toinen puoli samalla tapaa.




Leivät ovat parhaimmillaan tuoreina, nämä voi myös pakastaa ja lämmittää tarvittavan märän kerrallaan uunissa, leivänpaahtimessa tai hellalla.













Kommentit

Suositut tekstit